maanantai 15. kesäkuuta 2015

PALAPELIÄ RAKENTAMASSA


Kerralla vai palasina?

Reisjärven koulurakentaminen on siinä vaiheessa, että vanhan koulun purkaminen koittanee kohta. Purku-urakoitsija on valittu, mutta vielä ei tiedetä, puretaanko koulu yhdellä kertaa vai kahdessa osassa. Tekninen lautakunta on esittänyt kunnanhallitukselle, että koulu puretaan kahdessa osassa.


Edelleen on vaihtoehtoja

Tarkoituksena on purkaa muut osat, mutta keittiö, ruokasali ja liikuntasali jäisivät pystyyn siksi aikaa kunnes uusi koulu on niiltä osin valmis. Ei haluta mennä siihen, että ruoka valmistettaisiin Niemenkartanossa, kuten tehtiin ensimmäisenä keväänä (2014), kun Kisatien koulu oli evakossa pitkin pitäjää. Nythän Niemenkartanossa on remontti menossa. Keittiössäkin kaikki lattiat on aukaistu, joten uusien koneidenkaan sijoittelu ei aiheuta ylimääräisiä kustannuksia.

Kustannukset palasina – mitä maksaa?

Lämmitys 

Mielenkiintoinen ajatus, että keittiö toimisi koko ajan yläasteella. Vaihtoehto ei välttämättä ole ollenkaan halvin. Onkohan kellään tiedossa lisäkustannukset, jotka tästä aiheutuvat? Jos osa koulua jätetään pystyyn, on huolehdittava mm sen lämmityksestä. Se maksaa huomattavasti enemmän kuin jos rakennusta ei olisi ollenkaan. Kaukolämpölinjan jäädessä uuden koulun alle, on vanhalle koululle vedettävä jonkinlainen tilapäislämmitys.


Vesi

Samoin on puhtaan veden laita. Putket jäävät uuden koulun alle. Onko vedettävä uusi tilapäislinja?  Mitä nämä kaikki maksavat?


Viimeisen osan purku

Kun vanha koulu puretaan siten, että osa jää, ei sitä voida purkaa kaivinkoneella repimällä. On käytettävä timanttileikkureita yms. Mitä se maksaa?

Seinä peittoon

Vanhan koulun aukaistu seinä on peitettävä väliaikaisesti jollain seinällä. Mitä se maksaa?

Tässä muutamia ongelmia, jotka nousevat esille kustannustasolla. Tiettävästi näistä ei ole olemassa minkäänlaisia hinta-arvioita. On varmaan vaikeaa tehdä päätöksiä huppu silmillä?


Entä sitten käytäntö?

Pölyisyys

Purkaminen ja rakentaminen ei liene aivan pölytöntä. Syntyykö nyt sellainen tilanne, että purkamisen ja uuden rakentamisen aikana keittiö ja ruokasali joutuvat pölyisyyden armoille?


Suojaus

Pystytäänkö ne suojaamaan aukottomasti? Entä sitten, kun uusi koulu on valmis ja aletaan purkaa keittiötä ja liikuntasalia? 


Uusi koulu - purkupöly

Joutuuko uusi juuri rakennettu koulu alttiiksi purkupölylle?Jos oletetaan, että oppilaat syövät purku- ja rakentamisvaiheessa nykyisessä ruokalassa, niin miten varmistetaan turvallinen liikkuminen työmaa-alueella?

Tulee eittämättä mieleen, onkohan kaikkea ajateltu loppuun saakka?

Blogitekstin kirjoittanut J Tilli